
Viime päivinä on syntynyt hyviä ideoita liittyen myyntivaltteihin ja markkinointiin. Riippumatot ovat jo niin tuttuja ja niitä on tuijottanut niin kauan, ettei enää erota mikä matoissa ihmisiä oikein kiinnostaa. Otetaan esimerkiksi luomupuuvillasta tehty mattomme.
Viritän google-hakusanamarkkinointikampanjaamme päivittäin. Yritän hioa timantista täydellistä ja kokeilen erilaisia mainoslauseita ja testaan niiden tehoa. Vasta eilen tajusin, että La Siestallahan on luomuriippumatto – sehän voisi vaikka kiinnostaa jotakuta kun kilpailijoilla ei vastaavia ole. Kokeilin kyseisellä ominaisuudella tehtyä google-mainosta ja toimii kuin tauti.
Mielenkiintoista on se, että ulkopuolinen olisi varmasti tajunnut sekunnissa, että luomu on valttimme ja sitä kannattaa käyttää. Kun katselen valmistajan sivuja, luomusymboli onkin pistetty isolla luomutuotteiden kylkeen. Luomu on Saksassa 10 kertaa kovempi juttu kuin Suomessa (perustuu Joseph von Dönerkebapin tutkimuksiin).
Ei varmasti tekisi La Siestallekaan pahaa riippumattokonsultin neuvot. Tulee elettyä luulossa, että itse tietää ihan kaikesta paremmin kuin muut, mitää tulee omaan liiketoimintaan. Toki tämä pitää paikkaansa useimmissa asioissa ja Trivial Pursuitissa, mutta ehkä olisi hyvä antaa joskus ulkopuolisellekin mahdollisuus lausua mielipiteensä yrityksen linjasta.
Avainsanat: asiakaspalaute, kevarilla ajo ilman käsiä, konsultointi, mainonta, miestappo, riippumattoviisaus